Kaivattu tuulahdus Meri-Lapin jääkiekkorintamalle

Kaivattu tuulahdus Meri-Lapin jääkiekkorintamalle

Kemin Lämärit sai huhtikuun lopulla myönteisen päätöksen OKM:ltä haettuaan rahoitusta seuratukihankkeeseen. Seura sai rahoitusta kahden vuoden hankkeelle, joka kulkee nimellä Meri-Lapin Tähdet – Laadukkaasti – Enemmän – Yhdessä. Ensimmäisen vuoden tuki on 24 000 euroa. Toisen vuoden tuki haetaan erikseen. Hanke toteutetaan yhteistyössä TIHC:n kanssa.

Hankkeen päätavoitteena on ollut palkata kahteen seuraan yhdistelmänimikkeellä (toiminnanjohtaja/valmennuspäällikkö) yhteinen päätoiminen työntekijä. Hankkeen toiminnallisina tavoitteina on vahvistaa valmennusosaamista, sen koordinointia ja kehittämistä sekä kehittää ja koordinoida operatiivista seuratoimintaa vahvistaen samalla markkinointi- ja sidosryhmäyhteistyötä molemmissa seuroissa.

Valmentajan ammattitutkinnon suorittanut Petri Kauppila aloitti työnsä hankkeessa 1.6.2021. Kauppilalla on pitkä kokemus niin valmennus- kuin seuratoiminnastakin. Hän on valmentanut juniori- ja aikuisjoukkueita sekä kuulunut kummankin seuran johtokuntaan. Kauppila tuntee Meri-Lapin alueen jääkiekkokentän sekä yhteistyötahoja laajasti.

Kesän 2021 aikana toiminta keskittyi seuratoiminnan kehittämiseen mm. laatukäsikirjojen ja Olympiakomitean Tähtiseura-prosessien etenemisen parissa. Tämä työ jatkuu edelleen. Jääkiekkokauden alettua työ on siirtynyt myös jäällä tapahtuvan toiminnan kehittämiseen. Hankkeessa on tehty vuosikello kehittämistyön toiminnan ja seurannan tukemiseksi. Virallisesti työnantajana toimii Kemin Lämärit, mutta käytännön toteutukset ja omarahoitukset sekä yhteistyökumppaneiden koonti kuuluu yhteisesti molemmille seuroille. Hankkeeseen on nimetty ohjausryhmä, missä on edustajia molemmista seuroista.

Seuraavien kahden vuoden aikana tullaan järjestämään erilaisia koulutuksia seurojen toimijoille. Kaikessa toiminnassa pyritään selkeyttämään seuran toimintaa ja perehdyttämään sekä sitouttamaan henkilöitä tehtäviinsä. Toimenpiteillä on tarkoitus kehittää laadukasta seuratoimintaa. Hankkeessa on lisäksi suunniteltu mm. toimintaa alueiden ulkokaukaloissa sekä HeiaHeia -sovelluksen käyttöönottamista Kemissä. Tärkeää hankkeen aikana on myös vähentää drop out -pelaajien määrää erilaisilla toimenpiteillä sekä aktivoida nuoret osallistumaan seuran kehittämistyöhön.

Pohjana on hyvä seurayhteistyö, mitä on systemaattisesti kehitetty vuosien varrella. Kauppila tapaa kummankin seuran seuraväkeä tasapuolisesti ja säännöllisesti erilaisten teemojen merkeissä.

Marika Melkko Kemin Lämäreistä toteaa, että hanke on erittäin merkittävä seurojen kehittämistyötä tukemaan. Harrastajien sekä toiminnan määrä on kahdessa seurassa jo niin laajaa, että päätoiminen työntekijä on ehdottoman tärkeä asia.

Saman toteaa myös Pasi Tulkki TIHC:stä: on hienoa, että tuen avulla pääsemme kehittämään vapaaehtoisuuteen perustuvien seurojen toimintaa. Seurojen kehittämisestä hyötyvät ennen kaikkea seurojen toimijat, sekä harrastajat kuten myös yhteistyökumppanit. Jenni Ponkala TIHC:stä nostaa esille myös yhteistyön kehittämisen entistä helpommaksi: pystymme tekemään tiivistä yhteistyötä seurojen kesken, mm. kouluttamalla toimihenkilöitä ja tavoittamme toisemme helpommin.

Lisätietoja hankkeesta ja sen etenemisestä:

Marika Melkko marikamelkko@hotmail.com  +358 44 574 88 14

Pasi Tulkki pastul275@mail.com  +358 40 541 94 12

Petri Kauppila  ptk.kauppila@gmail.com     +358 40 521 86 93